2008 Eläköön Unkari!

20081001ke Helsinki-Budapest

Suora lento sopivaan aikaan päivällä on mieluisa asia. Leppoisasti alkaa matka. Tarkoituksella jätettiin aamupala niukanlaiseksi, että saa sitten kentällä maistella kentän herkkuja. Olikin Málaga-luokan tonnikalapatonki, suorastaan Pekan herkun veroinen. Tulee jälkimmäinen, tonnikalaciapatta, harva se päivä syötyä lounaaksi. Koneessa saadaan vielä täydennystä. Perillä koetaan yllättävä stoppi. Varmaan lähes tunti seistään odottamassa laukkuja. Hirvittävän isoja laukkuja on nauha täynnä, Frankfurtista taisivat tulla ja valtameren takaa alun perin. Ei vain tule meidän laukkujamme.

Kun päästään ulos, on emomme Tuula Kovács odottamassa. Hän on aivan pois tolaltaan: pommiuhka odotusaulassa! Siitä varmaan viivästys. Isännätön laukku otetaan nykyään vakavasti. On Tuula-paralla muutakin aihetta huoleen. Läheisen autokolari. Bussiin siitä kuitenkin selvitään ja Tuula ottaa meidät siipiensä suojaan kuten niin monesti ennenkin. Kokemuksesta tiedämme että kaikki onnistuu, kun Tuula on mukana. Ryhmässämme on 44 osanottajaa, kunnon bussilastillinen. Muitta mutkitta lähdetäänkin suoraa päätä kohti Itä-Unkaria, Hajdúszoboszlóta. Ajetaan reittiä Pilis-Szolnok-Püspökladány.

Matkalla

Siinä se on reitti: GoogleMapin mukaan 225 km - noin 3 h 40 min. Mitä lie meiltä mennyt, tietysti lounas- ja kauppapysähdysten takia paljon kauemmin, mutta todellinen ajoaika saattaa olla hyvinkin lähellä Googlen laskemaa. Kokemuksen mukaan Googlen arvio on varsin maltillinen, jopa niin, että jos sen lähtiessä kiireessä ottaa, saattaa joutua paniikkiin, kun Google antaa liian pitkän ajoajan.

Mitenkähän se nyt oli: ensin lounas syötiin. Se tapahtui Tápiószentmártonissa. Olikin hyvä alku Unkarin herkuille: vihanneskeittoa, marhapörköltiä ja torttu, juomaksi punaviiniä ja valkoviiniä. Kaikki muu vallan mainiota paitsi valkoviini. Se ei mielestäni ollut kunniaksi Unkarille, sensijaan punaviini kyllä. Mikähän lé tämä keitto nyt sitten oli, hyvää joka tapauksessa. Marhapörköltin haluaisin suomentaa sanalla 'härkästroganoff' vaikkei tämä tietenkään varsinainen stroganoff olekaan, ainakin suolakurkun asemesta on paprikaa. Torttuja on monella täytteellä. Pidän varani ja otan 'makos' eli unikkotäytteellä, se kun tuntuu niin aitounkarilaiselta, ei ole muualla tullut vastaan.

Sitä aina paheksuen naureskellaan, kun suomalaiset ulkomailla hakeutuvat suomalaisiin ruokapaikkoihin, samoin ruotsalaisille, kun on Ikean isä Kamprat ovelasti ottanut ohjelmaansa 'mammas köttbullar' maailman kaikissa Ikea-myymälöissä. Minä kuten monet muutkin päin vastoin haemme nimenomaan jotakin sellaista, jota ei kotona saa. Yksi on kuitenkin, jota haluan niin kuin se on kotona: kahvit ruuan päälle. Mutta sitähän et täällä saa, eikä sitä saa missään muuallakaan. Ja kuinka se nytkin olisi kuin piste i:n päällä, kun on niin hyvä réteg (leivonnainen, piirakka).

Nyt jo keskellä Unkaria

Sitten käpistellään viereiselle 'Energiakukkulalle', josta Tuula on bussissa kertonut mitä ihmeellisimpiä tarinoita: kuinka siellä miestä kaatuu kuin heinää, kun joutuu 'vaikutuksen alaiseksi'. Tämä on niitä ovelia mieltä kiehtovia asioita, joita on yhtä mahdotonta todistaa oikeaksi kuin vääräksikään. Niillä kuitenkin erityisesti turistioppaat saavat otteen joukostaan. Tällä kertaa ei mitään ihmeellistä koeta. Mutta kuten Eija matka-arviossaan sanoo: "Attilan kukkula oli mielenkiintoinen ilman 'väreilyjäkin' joita en valitettavasti saanut." Jotenkin siellä kokee varsin erilaisen maiseman kuin kotimaan metsien keskellä. Ei juuri puita näy, vaikka katse kauas kantaakin. Näkyykö ihan vinttikaivojakin. Kaikessa rauhassa istuskelemme, ehkä väristyksiäkin odotellen, ja imemme itseemme Unkarin pustan tyhjyyttä (puszta=tyhjä).

Atlas energiakukkula

Sitten suuntaamme taas matkamme kohti itää mainion kuljettajamme Gyulan veivatessa ison bussin rattia. Piikisuorien teiden suorakulmaisista mutkista kuitenkin selvitään ja saavutaan Szolnokiin, missä käydään Tesco Global marketissa. Yllätyksekseni siellä on valtava kirjakauppa. Ja hinnat ovat todella kohtuullisia. Ilmeisesti olisi minullekin sopivaa kirjallisuutta, mutta en uskalla pysähtyä etsimään, kun muutakin on ostettava. Saan kuitenkin kunnollisen tiekartan, kun matkalla huomaan kovin summittaiseksi vuodesta 1995 mukana kuljettamani.

Ja jotakin muutakin vuoteen 1995 liittyvää: löytyy ilmeisesti sitä samaa viiniä, jota silloin Unkarin Radion Siófokin täysihoitolassa joka päivä tarjottiin, Kékfrankos-Zweigelt. Sen jälkeen olen sitä aina etsinyt. Suomesta ei saa, mutta joltakin lentokentältä muistelen joskus saaneeni. Nyt sitä löytyy kierrekorkilla hintaan 269 ft! Siis aivan uskomaton hinta, vähän päälle euron pullo. On selvää, että epäilen vahvasti laatua. Kohta majoituttua, vai oliko seuraavana päivänä, maistetaan. Minun suussani aivan täyttä tavaraa! Ehdottomasti. Vähintään samaa kuin Alkosta saatava Magyar Édes Vörös Bor, sekin kierrekorkkipunaviiniä, oliko 5.10 e, en tiedä parempaa paitsi tietysti vastaava valkoviini Magyar Fehér Bor, alle 5 euroa pullo, Alkon suosituin viini.

Täältä saan myös toista suosikkiani Egri Bikavéria, mutta se sentään maksaa päälle 2 euroa eli 539 ft. Kotiin tuon, vielä ei ole maistettu. Varmaan on näissä jotakin, kun kerran oli heittää minut ulos italialainen ravintoloitisija La Villettasta Ruusulankadulla, kun kehtasin suureen ääneen vielä italiaksi unkarilaisia viinejä kehua. Ihan tosissaan tuntui suuttuvan. Ihan pakko oli tietysti ostaa Tescosta vielä Unicumia, vaikka oli jo Fernet Brancaa koko viikoksi Vantaalta ostettu. Pienin pullo 879 ft ja se oli sittenkin sitä väärää ja huonoa. Litteä pullo, passaa varoa!

Tesco

Ilta jo hämärtää vai liekö ollut jo täyspimeä, kun vihdoin päästään perille Hajdúszoboszlón Béke (rauha) hotelliin. Eikä se olekaan vain hotelli, vaan täystoiminen kylpylä. Heti ensimmäiseksi meille kylpyläpuoli näytetäänkin ja kerrotaan, että on käytettävissämme. Jotenkin en ottanut tarpeeksi tosissani. Jäi sitten ensimmäisenä aamuna käyttämättä. Olisi ehdottomasti kannattanut.

Kylpylä Béke

Sitten taas herkuttelemaan. Oikein viihtyisä ja monipuolinen ravintola. Ruokaa tarjolla vaikka minkälaista. Kuinkahan tässä painonhallinta? No, lomalla ei välitetä. Taaskin periaate: mitä kotona ei saa. Oikeastaan mikään ei näytä olevan samanlaista kuin koti Suomessa, joten mahtava annos kertyy lautaselle. On myös ihan herkullista, mutta jotenkin ei kuitenkaan lounaan veroista. Täällä sentään saa kahviakin, kun menee Mátyás kahvilaan. Askelmittarissa 5796 eli 4.3 km, sopiva määrä tällaiselle kampurajalka-ukolle.

Illallinen Béke

1002to Viininkorjuu Tokajissa

Kunnollisen aamiaisen ja sitä edeltäneiden kylpyjen jälkeen lähdetään tutustumaan viininkorjuuseen (szüret) Tokajiin, 93 km. Tämä onkin kovin mieluisa asia, sillä koskaan en ole viininkorjuussa ollut, vaikka vuosia olen sitä toivonut. Niin heikosti olin matkaohjelman lukenut, että vasta nyt havahdun ikäänkuin yllätyksenä koko viininkorjuuseen. Viininkorjuusta on niin paljon kuvia, että todella rankalla kädellä joudun karsimaan. Erikseen lähettämässäni Web-albums linkissä on lisää.

Yhteiskuvia

Olen kyllä Jaska Salonojan viinitilalla käynyt kaksikin kertaa, mutta korjuutyötä en ole nähnyt. On tosi mielenkiintoista vaikka kyllähän sen nyt tietää ja ymmärtää mitä siinä tapahtuu, mutta näkeminen on vielä eri asia. On aika tiukka paikka viinimäkeen kiipeäminen, mutta sinne vain päästään. Eikä sitten muuta kuin töihin. Hetkessähän sellaisista marjoista (szõlõ = rypäle) ämpäri täyttyy. Kokonaisen tertullisen syön kuten varmaan muutkin. Ja hyvää on. Alas laskeutuminen käy todellakin huomattavasti helpommin kuin nouseminen.

Viininkorjuu

Sitten ajetaan kellarille, joka on vähän kauempana. Siellä sitten nähdään koko prosessi. Ensin jauhetaan ja sitten puristetaan. Tässä nyt on tietysti käytössä miniatyyrikokoiset demovehkeet, mutta niinkin asia ilman muuta selviää. Saamme mukaamme isot pullolliset itse poimimistamme rypäleistä itse puristamaamme aivan ensiluokkaista rypälemehua. Eipä tullut polttavaa tunnetta kurkkuun kuten kaupasta ostetusta.

Mehun puristaminen

Täällä samassa paikassa nautitaan sitten herkullinen lounas ja käydään tutustumassa kellareihin. Olen useammassakin viinikellarissa käynyt. Tämä on kuin piparkakkutalon viinikellari niihin verrattuna, mutta samat näkymät ovat täällä kuin niissä isoissakin. Paljon pulloja, hometta useamman väristä ja sen verran viileätä, että paitahihasillaan alkaa viluttaa.

Lounas viinikellarilla

Jaa, nytpä muistuukin mieleen se Tuulan jotenkin minun nimiini panema Viiniesitelmä. Minun osuuteni siinä on selvästi alle 5 prosenttia eli vailla merkitystä. Tuulan itsensä osuus sen sijaan on suuri, hän nimittäin on sen suomentanut, ja Márkus Pal, viinikoulun rehtori sen tehnyt. Se on pitkä, mutta 'eloisa'. Se on 'pullollaan' viinitietoa ja huvikseen sen lukee. Sen saat tästä linkistä: Unkarin viini. Hyvin tyytyväisinä palailemme pikku teitä pitkin takaisin Hajdúszoboszlóhon.

Tutustumme viinikellariin

Matkalla ohitamme mustalaisyhdyskunnan (mustalainen = cigány). Kaikesta mitä Unkarin mustalaisista saamme tietää voidaan päätellä, etteivät suinkaan ole asettuneet valtaväestön kaltaisiin oloihin. Taaskin on kiire, että päästään illalliselle. Oi tätä ruuan runsautta! Askelmittarissa: 4464, 3.3 km, mutta tavallista lyhyempää ja raskaampaa askelta viinimäkeen kiivettäessä.

Illallinen viininkorjuun jälkeen

1003pe Debrecen ja Tuba Tánya

Nyt tehdään ekskursio Debreceniin (äännetään: Däbrätsän), vain 22 km päähän majapaikastamme.

Debrecen on Unkarin toiseksi suurin kaupunki, vaikka ei siellä olekaan kuin 220 000 asukasta, siis Suomen vastaavien kaupunkien luokkaa. Toisin on pääkaupunki Budapest. Siellä on 2 miljoonaa asukasta. http://fi.wikipedia.org/wiki/Debrecen

Debrecenin suhteen minulla on suuret odotukset, koska siellä edellisellä kerralla kävin ja suuren taidenautinnon koin. (65 vuotta täyttäneenä EU-kansalaisena matkustin junalla ilmaiseksi, vain junan paikkalipun maksaen; ilmainen junamatka melkein nolostuttaa, kun suuri guru Milton Friedman on sanonut: There is no such thing as a free lunch). Debrecen on sittenkin pieni paikka ja kaiken mitä nyt näemme, näin jo edellisellä kerralla. Yliopistosta en nyt sittenkään ole ihan varma. Nyt siellä kuitenkin käymme. Aika kivat vesisuihkut edustalla. Kirkkoon yritämme, mutta siellä on tilaisuus.

Debrecen

Hienon hotellin kahvilassa eli csukrázdassa eli siis oikeastaan konditoriassa herkuttelemme leivoskahveilla. Edellisellä kerralla sain täällä puhelun Suomesta, nyt ei tullut. Hämmästelemme kuinka tosi ystävällisesti meitä nuoret neitoset palvelevat. Meitä on kymmenkunta ja vähän on vaikeuksia sen suhteen kenelle mitäkin tulee ja kuka mistäkin maksaa, mutta kauniisti hymyillen tytöt kaiken selvittävät.

Sitten suuntaamme pyhiinvaelluspaikkaan: Dérin museoon. Olin jo bussissa laittanut kiertoon nopeasti katsottavan kirjan Mihály Munkácsin (unkarilaisittain Munkácsi Mihály, aina sukunimi ensin) kuuluisista kolmesta taulusta: Ecce homo 1886, Krisztus Pilátus elõtt 1881 ja Golgotha 1883 (unkariksi se todella kirjoitetaan Golgotha o:lla). Nämä olivat tehneet tärisyttävän vaikutuksen edellisellä kerralla. Olin valmistautunut myös lukemalla kaksiosaisen elämänkerran
70 20040411 499 hun ro 3 Dallos Sándor A nap szerelmese
86 20070918 539 hun ek 3 Dallos Sándor Aranyecset

Täydet kolme pistettä olen siis molemmista antanut. On vähän erikoinen persoona. Kirjojen nimiin tiivistyy miehen kaksi pääominaisuutta. Ensimmäinen A nap szerelmese on suomeksi Päivän (pituinen) rakkaus. Tarkoittaa sitä että Munkacsi Mihalyllä oli useita naissuhteita, joita tämä nimi sopii mainiosti kuvaamaan. Hän oli todellinen naisten mies. Toinen nimi Arányecset on suomeksi Kultainen sivellin. Ja sitä se todella oli hänen kädessään. Täysin itseoppinut. Käy kyllä oppimismielessä tapaamassa kuuluisia taiteilijoita, mutta yleensä käy päin vastoin: opettaja oppi oppilaalta (niinkuin kyllä käy aika usein muutenkin [omakoht kokemuksia!]). On nyt jo etukäteen tiedossa, että yksi töistä (Kristus Pilatuksen edessä) on poissa, kanadalainen omistaja vienyt Atlantin toiselle puolelle. Ja muutenkin, tämä toinen näkeminen ei olekaan niin vaikuttava kuin se ensimmäinen. Kai se on tunnelmasta ja monesta muusta kiinni.

Edellisellä kerralla taulujen näkeminen oli täystyrmäys, kun en tiennyt edes että nämä olisivat näytillä. Törmättiin tähän huoneeseen vain kristallinäyttelyn jälkeen, jo pois lähdössä ollen. Nytkin etsitään kristallinäyttelyä. Monen kyselyn jälkeen käy selville, että sellaista ei ole, vain pari vitriiniä kellarissa. Silloin oli iso vaihtuvan näyttelyn huone täynnä mitä merkillisimpiä luonnonlasiesineitä.

Dérin museo

On meillä muutamalla vielä hauska episodi museon jälkeen, ennen pois lähtöä. Janottaa ja olutta tekee mieli. Kyllähän nyt näin isosta kaupungista sörözõ... Mutta ei millään. Välillä jo kysellään ohikulkijoiltakin. Joo, kyllä tuolla 500 m päässä yksi olisi, mutta ei sitä voi suositella: rähjäinen ja likainen. Oikein kahteen kertaan saksan kielellä varoitellaan. Viis siitä, olutta pitää saada! Sinne raahustetaan. Sitä se on mitä luvattiin. Niin surkean näköisiä laitapuolen kulkijoita, etten kuvaa kehtaa ottaa. Rehevän ja reipppaan oloinen tyttö - kai tämän ikäinen saa tytötellä mielin määrin - herättää kuitenkin täyden luottamuksen topakalla esiintymisellään. Hän näyttää vaihtoehdot: ihan siistejä tölkkejä ja kristallin kirkkaita kauniita laseja. Otetaan arvelematta. Jopa pöytä onnistutaan miehittämään.

Ei myöskään hätä lue lakia (eikä seiniä, ks kuvat) ja yllätys, yllätys: karu, mutta hajuton ja roskaton paikka, ihan Ok. Tyytyväisenä tepastelemme bussille vieläkin ihmetellen kuinka sörözõt ovat täällä harvassa. Nyt sitten riennetään majapaikkaan lepäämään ennen illan koitoksia.

Sörözõ

1003pe Kaikkien aikojen kekkerit

Ja tarpeen kyllä onkin. Aivan uskomaton ralli odottaa meitä kaupungin ulkopuolella peltojen keskellä Tuba Tányassa. Mitä tarkoittanee Tuba, tánya on maatila. Kyllä tämä on kaikkien aikojen illanvietto. Ei edes Moskovassa kokemani riehakkaimmat menot tälle vedä vertaa. Yritänpä netistä selvittää isännän nimen. Olisikohan tämä Rápolthy István? Sivuja löytyy tuhottomasti. Sen arvaa: muutkin kuin me ovat iloisen illan viettäneet ja sivun laatineet. Jaa, jaa, eipä tällaisia asiakkaiden sivuja niin montaa olekaan. Mitä me nyt siellä sitten koimme? Portilla on isäntä vastassa. Eikö tuo kaikki naiset halannut ja joka miestä silmiin katsonut. Pálinka-tarjottimen kautta siirytään peremmälle. Perässä isäntää piiskaa läiskäyttelee ikäänkuin karjaa kotiin appeelle saattelee.

Tuba Tánya

Illan ohjelmaa käydään läpi. Eläimiä katsotaan, erikoisuutena mangalica-sika, jonka läskikerros 8-senttiseksi parhaimmillaan mainitaan. Siitä Espanjassa ilmakuivattua Serrano-pekonia ja Italiassa Parmesano-prosciuttoa (kinkkua) samalla menetelmällä tehdään. Onpa noita tullut maistetuksi. Kyllä ne hyviä ovat, mutta niissä on niin pitkiä jänteitä, että pahassa tapauksessa ne tarttuvat kurkkuun ja tuovat tukehtumiskuoleman vieraaksi.

Tuba Tányan pihapiiri

Välillä käydään syömässä maittavat sopat isännän koko ajan pitäessä peliään ja mekastustaan. Sitten taas käväistään ulkona opettelemassa piiskan läiskäyttelyä (osztorcsapás). Minut työnnetään ensimmäisenä oppiin. Noin 40 vuotta sitten olen tehnyt tuttavuutta tämän ihmeruoskan kanssa. Silloin taidon opin. Kotona tässä äskettäin näin kapineen, mutta en tullut harjoitelleeksi. Nyt viuhdon niin että olkapää on seuraavana päivänä kipeä. Mutta ei kuulu kunnon läiskähdystä.

Ottaa vehkeen käteensä joukkomme nestori Ami. Yksi heilautus ja lähinnä kiväärin laukausta muistuttava ääni lähtee heti ensi yrittämällä siinä missä paikallisiltakin. Jäi selvittämättä, perustuuko synnynnäiseen taitoon vai kuuluuko mökillä vakioharrastuksiin. Olen ymmärtänyt, että läiskähdys perustuu aaltoliikkeeseen, jonka piiskan siima tekee. Loppupään liike on niin nopea, että äänivalli, siis 330 m/sek ylittyy ja siitä syntyy ääni. Syntyy, jos osaa sen liikkeen. Kahdella kierroksella ja nykäisyllä päinvastaiseen suuntaan sen pitäisi onnistua. Näkyivät paikalliset kertaheilautuksellakin saavaan äänen aikaan.

Keittoa ja piiskaa

Sitten taas jatketaan ruokapuolen ohjelmaa, kun ensin on käyty museossa ja katsottu kemence [äännetään kämäntsä], uuni, jossa ruoka valmistuu. Ja isäntä senkuin jatkaa peliään. Orkesteri ihmeellisine soittimineen rämpyttää kiihkeätahtista musiikkia, saa aikaan enemmän väristyksiä kuin energiakukkulan maasäteily. Vanhoja pappoja ovat orkesterin miehet ja mukavan näköisiin huopavaatteisiin pukeutuneita. Mielikseen sitä kuuntelee ja katselee. Vieraille opetetaan eräitä epäilyttäviä instrumentteja. Välillä tanssitaan. Ettei vain olisi löytynyt tanssin kuningatar meidän joukosta: Liisa. Ilo on katsella kerkeätä menoa.

Ankkaa pöytään

Sitten isäntä kehittää pari näytelmää. Ensin rustataan paikalle kolme oikeasti juopumassa olevaa paimenta. Pääasia on todella komeat lammasturkit. Ja isäntä sen kuin mekastaa. Eihän tässä voi muuta kuin iloita mukana, ankkaa välillä maistellen ja viiniä ja pálinkaa. Suoraan suuhunkin sitä suihkutetaan. Ja suoraan polviin se tuntuu menevän. Liekö näin hautskaa ollut milloinkaan! Ilman sen kummempaa syytä. Vähitellen sitä päästään jälkiruokaan saakka ja lopulta sen ohikin, mutta sitten onkin kello jo paljon tai ainakin sopivasti sen verran, että eläkeläisillä on nukkumaanmenoaika. Vilpittömästi kiitellään vatsaa naurusta ja ruuasta pidellen. Mittarissa 10272 eli 7.7 km. (kotona normaali sauvalenkki 5000 eli 3.4 km joka toinen päivä).

Villiä menoa

1004la Pustan kautta Budapestiin

Nyt lähdetään aamu-uinnin ja ruskeassa vedessä killuttelun jälkeen Pustalle ja lopulta BudaBudapestiin. Satelee. Satelee koko päivän. Mutta mitä hänestä. Eihän tänne päivää olla tultukaan paistattelemaan, vaan monipuolisesti Unkarin elämää kokemaan. Ja sitä se on tämäkin päivä. Googlen mukaan matkaa on 243 km, paljon enemmänkin. Googlen reittikartta ei suostu tällä kertaa tekemään tarpeellista mutkaa Hortobagylle, vaikka me sen teemmekin.

Ja tärkeä mutka onkin, sillä mitä on Unkari, jos et näe ja koe Pustaa! Ja me todella näemme ja koemme. Tuula jo kuivan aikana sateen aiheuttamasta liukkaudesta varoittelee. Nyt me sen koemme. Ajelemmekohan ehkä 5 kilometria savivellissä. Yksi hevonenkin istahtaa, mutta nousee ketterästi pystyyn. Kärryt luistelevat uhkaavasti sivusuunnassa. Selkää joutuu jännittämään ja vähän ikäänkuin kannatelemaan istumapuoltaan penkin yläpuolella, ettei äkillinen rätkäytys heikkoja nikamia pois paikoiltaan ruhjaise. Melkein tekisi mieli ehdottaa, että laitettaisiin sorasta tai puusta kunnon kärrypolku, jota pitkin sitten turisteja tasaisemmalla kyydillä kuljetettaisiin. Mutta mistä täällä otat soran ja puun? Ei ole näköpiirissä niinkuin koto-Suomessa, missä muutamassa päivässä maatalon isäntä tuollaisen tien tekisi.

Näemme aikamoisia eläinlaumoja, sikoja, hevosia, lampaita, vuohia, nautoja useitakin lajeja. Ja vielä paljon myös lintuja, mutta ei sentään lintupaimenia. Paimen on unkariksi pásztor paitsi lammaspaimen joka on juhász. Lopuksi olisi varmaan nähty ratsastusnäytöskin, jos maa olisi ollut kuivaa. Nyt nähdään vain kevyttä laukkaa ja pari temppua paikalla. Myös retkeläiset saavat tutustua kyytiin hevosen satulassa. Kukaan ei putoa ja tytöt vakuuttelevat, että mukavalta tuntuu. Tyytyväisinä melkein kuin urotyön jälkeen palaillaan tukikohtaan nauttimaan lounas. Eipä totisesti nälkää Unkarissa kärsitä!

Puszta

20081020

Atte: Pusta Pusta (unkariksi puszta) on nimitys Unkarin aroseuduille. Pustalla vallitsee mannerilmasto, ja kasvillisuus on niukkaa. Pusta oli alun perin melko autiota seutua, joka soveltui ainoastaan karjan laiduntamiseen. Nykyään suuri osa pustasta on kastelulla muokattu maanviljelylle sopivaksi, ja alkuperäistä pustamaisemaa voi nähdä enää harvoissa paikoissa, esimerkiksi Hortobágyin kansallispuistossa. Maaperä koostuu etupäässä hiekasta. Pohjaveden pinta on korkealla, minkä ansiosta puut ja pensaat saavat ravintoa koko vuoden ajan. Puszta on unkarin kielessä paitsi aroseudun nimitys myös adjektiivi, jonka merkitys on tyhjä, autio, lakea, tai paljas. Hortobágyn suurista karjalaumoista huomiota herättää erityisesti suurikokoinen ja pitkäsarvinen lehmärotu samoin kuin kiharasarviset lampaat. Perimätiedon mukaan ne olivat madjaareilla mukanaan jo maahantulon aikoihin 800-luvun lopulla. Juomakelpoinen vesi pustalla on syvällä. Siksi maisemaa hallitsevat siellä täällä silmään siintävät korkeat kaivonvintit.

Sitten kohti Budapestia. Vähän kaupungin ulkopuolella käydään taas Tescossa. Itse asiassa ihan turhaan ostetaan välipalatarvikkeita. Ei täällä mitään välipalaa tarvita, koko ajan on hyvinsyöneen olo. Vielä tehdään Budapestissa tavanomainen kaupunkikierros siltoja ylitellen ja Gellert-vuorella käyden, samoin siinä vähän alempana Halásbastyalla eli Kalastalinnakkeella. Siellä ensin Hilton haukutaan kuin Gutzeitin sokeripala koto Helsingissä ja sitten kiitellään heidän kauniisti ja pieteetillä seiniin ja muihin pintoihin kiinnittämiään entisten rakennusten jäännöksiä. Ilta pimenee ja me suuntaamme Radio Inn hotelliimme. Oliko se nyt sitten niin, että tänään emme yrittäneetkään enää illalla halkaista itseämme Unkarin herkuilla? Mittarissa 11796 eli 8.8 km.

Saavumme Budapestiin

1005su Vapaapäivä

Nyt on meillä vapaata ohjelmaa. Varsinkin näin meikäläiselle sopii mitä parhaiten, kun on paikallisia ystäviä, joita on mukava tavata. On kaksi viehättävää leskirouvaa, joista toisen, Évan mies oli radiolainen ja sitä kautta tuttu ainakin 40 vuoden takaa. Tavattu vaikka kuinka monta kertaa. Kaksi kertaa on minua viikon chaperonoinut ympäri Budapestia ja muuallakin, Egerissä ja kerran Jaskan viinitilallakin on käyty. Viikon työpäivät suut, silmät, korvat täyteen unkaria puhunut ja minä perässä änkyttänyt. Sitten kyllästyi ja pestasi Márta ystävättärensä tähän virkaan. Kaksi kertaa on hänkin täyden työviikon tehnyt. Minä aina illalla kirjoitin päiväkirjaa unkariksi. Sitä sitten seuraavana aamuna pari tuntia puitiin. Ei kyllä ole läheskään niin hyvä idea kuin aluksi luulin.

Hän valittaa koko ajan, ettei ymmärrä mitä tarkoitan ja että toisen kirjoittamaa tekstiä muutenkin on ikävä mennä peukaloimaan. Ehkä se näin onkin. Ja ennen kaikkea puheoppia tässä tarvitaankin. Kun tarpeeksi paljon lukee, tarttuu sanastoa väkisinkin, varsinkin kun sanakirjaa muistaa selata. Jo melkein sata kirjaa on tullut luetuksi, joitakin, mm Sinuhe myös kokonaan ääneen. Vähitellen taipuu suomalaisen suu unkariin. Yllättävän vaikeata kuitenkin on, ilman muuta vaikein niistä joita olen opetellut, kumma kyllä, vaikka selvääkin selvemmin on sukukieli: muutama sata sanaa primitiivisimmästä päästä, kieliopin rakenne ja intonaatio, vaikka erottu on jo ainakin 3000 vuotta sitten. Väittävät unkarilaisten oppineen kirjoittamaan jo silloin kun kirjoitusalustana oli kivi. Siitä peräisin, että pitkä vokaali merkitään aksentilla ettei tarvitse hakata kiveen kahta kirjainta niinkuin suomessa.

Ensimmäinen vapaapäivä sattuu siis sunnuntaiksi, jolloin paikat ovat periaatteessa kiinni. Ei hätää. Aivan vieressä on Mártan evankelinen kirkko. Siellä on hyvää kieliharjoitusta. Sitten illalla tarjoamme näille reippaille tytöille (toinen jopa meitä iäkkäämpi, toisen ikää emme tiedä) illallisen keskustan Alföldi kalaravintolassa. Alföldi on maantieteellinen paikka, mutta voitanee myös kääntää sanalla 'alanko'. Al on joka tapauksessa kaikkialla missä suomessa on 'ala', siis yksi sukulaissana. Ylä ei kylläkään ole yhtä lähellä, muutta luulisin että sekin samaksi määritellään, se on nimittäin 'föl'.

Budapest

Kalaravintolassa muut syövät kalaa paistettuna tai muuten kiinteässä muodossa, minä tiedän kokemuksesta, että täällä saa aivan mielettömän hyvää kalakeittoa. Sitä otan, paprikaa ei ole säästetty eikä se ole mitään lälläriä, vaan 'erõs' eli vahvaa. Suuta polttelee ja vesi kirpoaa silmistä, kun vielä uhmakkaasti sekoitan teelusikallisen sitä kaikkein väkevintä joukkoon. Palacintalla eli letulla tasoittelemme väkeviä makuja. Minä hujautan yhden pálinkan Moskovan oppien mukaisesti kertakulauksella. Ai että mukavasti lämmittää kurkunpäätä ja ruokatorvea ohi mennessään!

Tytöt juovat niin vähän, että emännän syntymäpäiväshampanja (születésnapi pezsgõ) riittää koko aterian juomaksi. Minä vähän siitä äkäilen ja onnistun edes mineraalivettä (aszványvíz gazzal - niinköhän se on?) janoon saamaan. Joka tapauksessa ilta menee tosi leppoisasti ja hauskasti kuten edellisellä kerralla läheisessä Karpátia ravintolassa, missä söin ikimuistoisen Kolozsvárin (paikka [rom Cluj] Romanian unkarilaisalueella Transsilvaniassa, [unk Erdõ]) kaalikääryleen. Nyt on neljän hengen lasku 18300 ft (eikö siitä tule jotakin 75 e?), silloin kolmelta 15000 ft (60 e).

Tässä yhteydessä teen tosi ison virheen (hiba, melkei kuin fiba): unohdan vangita koko naisseurueen yhteiskuvaan. Ai että harmittaa! Ja vielä enemmän sen takia, että unkarilaiset ystävämme, jotka aina matkustelevat yhdessä, kertovat matkastaan Egyptiin. Siellä olivat tutustuneet johonkin paikalliseen pariskuntaan. Olivat olleet autoajelulla ja kertoivat saaneensa sen käsityksen, että heitä seurattiin sillä (kunnioittavalla?) silmällä, että siinä on ajelulla varakas virkamies kaikkien kolmen vaimonsa kanssa. Olisin minäkin ehkä voinut sitten tätä heidän juttuaan kertoa ja vilautella valokuvaa. Kukkakimput sentään älyän maanalaisen asemalta kaikille ostaa (yht 1000 ft, kyllä olisi tullut kiva kuva - ja antanut myönteisen kuvan myös kuvanottajasta).

Illallinen Alföldi

1006ma Viimeinen päivä

Viimeinen kokonainen päivä Unkarissa. Täksi päiväksi on sopivasti myös yhteistä ohjelmaa. Minulla on kyllä ensin urakkana kirjojen hankinta. Löytyy hirmu halpa porttikongimyymälä, jossa kirjat maksavat ehkä kolmanneksen tai puolet normaalista. Neljäkö sieltä löydän matkalla Kauppahallille, missä on kokoontuminen lähetystövierailua varten. Lounaaksi nautimme Kauppahallin valkosipulilörtsyn eli lángosin. Maksaa 200 ft ja makuelämyksenä hakee vertaa. Jonkin verran ruokaisampi, mutta matalaotsainen kompromissi 'magyaros' eli unkarilainen lángos paprikoineen ja makkaroineen on muistaakseni 500 ft, mutta makuelämyksenä verrattavissa korkeintaan johonkin nakkilihikseen. Näiden kanssa ehdottomasti kylmä olut.

Sitten marssitaan hanhenmarssia sillan yli Budan puolelle. On sekin kokemus! Kyllä se puhallushiekka todella pöllyää silmiin. Ja kuinka pitkä se silta oikein on, ainakin puoli kilometria. Onneksi ei kiirettä ollut, vaan sitten vielä tiukan ylämäen jälkeen ennätetään lähetystön portailla hiki kuivatella. Sisällä kuullaan pieni esitys ja maistellaan omenamehua ja keksiä. Sitten taas kartsalle. Ehdottomasti lattein ohjelmanumero koko matkalla. Minä eriydyn ja eri raitsikalla suuntaan Astoria hotellin pysäkille. Jonkin matkaa käveltyäni osuukin kohdalle Libri-kirjakauppa. Sieltä ostan kymmenkunta kirjaa, ei kovin painavia, ei kovin kalliita. Hyvin tyytyväinen olen. Luettavaa enemmän kuin vuodeksi, seuraavaan Unkarin matkaan saakka. Yhteensä vähän päälle 4200 sivua. Ote kirjastoluettelostani:

00954 Font Márta, Kaposi Zoltán, Újváry Zsuzsa: 1100 év Európában
00955 Mikszáth Kálmán: A Noszty fiú esete Tóth Marival
00956 Görög Ferenc: A magyar nemzet története
00957 Szerb Antal: Magyar irodalom történet
00958 Gardonyi Géza: Egri csillagok
00959 Dushan Shimko: Eszterházy lakája
00960 Jókai Mór: Egy magyar nábob
00961 Sánta-Balog Csaba: Hun birodalom
00962 Kemény Zsigmond: Özvegy és leánya
00963 Steiger Kornél: Filozófia Tankönyv
00964 Jaspers Karl: Mi az ember?

Kauppahalli ja lähetystö

20081020

Atte: Suomen Suurlähetystö Suomen suurlähetystö osoitteessa Kelenhegyi út 16 A. - Suurlähettilään sijainen, ministerineuvos Riitta Swan esitteli suurlähetystön toimintaa. Suomen suurlähetystön rakennuksen Budapestissä vihki käyttöön ulkoministeri Pertti Paasio 14.4.1989 ja luovutti suurlähetystölle Suomen hallituksen lahjana Akseli Gallen-Kallelan maalauksen "Tonava illalla" vuodelta 1907. Lähetystörakennusta kutsutaan usein XI kaupunginosan Finlandia-taloksi. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Ilmo Valjakka, joka on painottanut erityisesti rakennuksen ehjää liittymistä ympäröivään rakennusperinteeseen sekä modernin suomalaisen arkkitehtuurin edustamista Budapestissä parhaalla mahdollisella tavalla. Budapestin suurlähetystörakennuksessa kaikki olennaiset toiminnot - poliittinen osasto, suurlähettilään virka-asunto ja henkilökunnan asunnot - on sijoitettu samalle tontille. Rakennuksessa on monitoimitilat ja yleisölle avoinna oleva pienimuotoinen kirjasto sekä lukusali. Myös Finpron toimisto on rakennuksen toisessa kerroksessa. Kiinteistön on rakentanut pääurakoitsijana suomalainen rakennusosakeyhtiö Polar yhdessä unkarilaisen rakennusyhtiön kanssa. Tontin pinta-ala on 5300 m2, rakennuksen tilavuus 9600 m3, ja kerrosala 2900 m2.

Illalla on vielä yhteinen jäähyväisillallinen tosi hienossa paikassa nimeltä Rosenstein. Hämmästyttävän hyvin onnistuvat tarjoilun hoitamaan, vaikka kaikilla on oma ruoka tilattuna etukäteen. Kuka nyt olisi edes muistanut, mutta heillä on tieto paperilapuilla ja sen mukaan toimitaan. Minä syön tietenkin kalaa, mitä se nyt oli, varmaan karppia eli ponty. Jotakin hirmu hauskoja nimiä huutelevat tarjoilijat melko selvällä suomen kielellä. Mitä ne nyt ovatkaan? Jos joku jotakin kommenttia näistä lähettää, kertokoon jos muistaa! Hyvää ja hauskaa joka tapauksessa. Kuviakin tulee otetuksi. Monet muutkin kuvaavat. Osan olen saanutkin ja liittänyt web-albumeiksi kaikkien meidän, mutta ei muiden, saataville.

Jos nyt jollakin on vielä kuvia, niin olkoon varma, että niitä mielellään me muutkin katselemme. Kiittelen tähän asti saamistani, kun olen saanut itsestänikin kuvia. Tavallisesti käy niin, että kuvista päätellen ikäänkuin en olisi ollut mukana lainkaan, joskus en perhejuhlissakaan. Onneksi tuli siellä Tokajissa otetuksi myös yhteiskuvia. Ne kovin usein kokonaan unohtuvat, vaikka ovatkin kaikkein mieluisimmasta päästä.

Jäähyväiset Rosenstein

1007ti Kotimatka

Enää ei muuta jäljellä kuin kotimatka. 'Hima e alti hima fast de e roisit' kuten varmaan kaikkien tuntema entinen radiolainen Sallin lähin työtoveri Amy Nilsson tapaa sanoa.

Kiittelen lämpimästi monista saamistani kommenteista ja kuvista ja ennen kaikkea kaikkien aikojen matkaseurasta. Lisää kuvia ja kommentteja mahtuu käytännöllisesti katsoen rajattomasti. Niin että tervetulleita ovat. Niistä se hauskuus ja väri tällaiseen yhden äijän jäkätykseen tulee.

Viimeiset

Henkilönimet kertova 'pärstäkirja' on Web-albumeissa salasanan takana. Linkki lähetetty vain mukana olleille. Suurkiitos kuvista Atelle (AL), Juhanille (JM) ja Jyrkille (JT)!